Artikkeli

Digitaalinen henkilötodistus käyttöön Suomessa vuonna 2027

Suomeen tulee digitaalinen henkilöllisyystodistus vuoden 2027 aikana. Maksuton ja vapaaehtoinen sovellus toimii EU:ssa, ja käyttäjä voi näyttää vain tilanteessa tarvittavat henkilötiedot.

Digitaalinen henkilötodistus käyttöön Suomessa vuonna 2027
Lukuaika: 2 Minuuttia
Seuraa Googlessa

EU:n digitaalista identiteettilompakkoa koskeva lainsäädäntö tuli voimaan lokakuun alussa 2026. Muutos mahdollistaa digitaalisen henkilöllisyystodistuksen käyttöönoton Suomessa vuoden 2027 aikana, kertoo Poliisihallitus.

Poliisi valmistautuu uudistukseen kehittämällä henkilöllisyystodistusten tarkastamiseen tarvittavia toimintamalleja ja teknisiä valmiuksia.

Digitaalinen identiteettilompakko on puhelimessa toimiva sovellus, jonka avulla käyttäjä voi tunnistautua vahvasti, allekirjoittaa asiakirjoja sähköisesti ja esittää erilaisia todistuksia digitaalisessa muodossa.

Digi- ja väestötietovirasto rakentaa suomalaisille lompakkosovellusta, joka julkaistaan vuonna 2027. Sovellus on maksuton ja vapaaehtoinen. Sitä voi käyttää sekä digitaalisissa palveluissa että käyntiasioinnissa koko Euroopan unionin alueella.

Käyttäjä päättää itse, mitä tietoja lompakossa säilytetään ja kenelle niitä luovutetaan.

”Digitaalinen henkilöllisyystodistus on ensimmäinen virallinen todistus, joka tulee saataville lompakkosovelluksessa. Se toimii asiointitilanteissa samalla tavoin kuin passi tai henkilökortti, mutta ei ole matkustusasiakirja”, kertoo Poliisihallituksen lupahallintopäällikkö Hanna Piipponen.

Todistuksella voi osoittaa henkilöllisyytensä viranomaisasioinnissa ja arjen palveluissa. Sen avulla voi esimerkiksi todistaa ikänsä luovuttamatta muita henkilötietoja. Käyttäjän kuva välitetään asiointitilanteessa aina, mutta muut tiedot valitaan tilanteen mukaan.

Digitaalinen henkilöllisyystodistus toteutetaan Poliisihallituksen ja Digi- ja väestötietoviraston yhteistyönä. Sen voi ottaa käyttöön sertifioidussa lompakkosovelluksessa vuoden 2027 aikana.

Poliisi tunnistaa henkilön ja varmistaa tietojen oikeellisuuden ennen fyysisen passin tai henkilökortin myöntämistä. Digitaalinen henkilöllisyystodistus muodostetaan näiden tietojen perusteella. Poliisi ehkäisee myös väärinkäytöksiä ja voi tarvittaessa peruuttaa todistuksen.

Digitaalista henkilöllisyystodistusta ei esitetä puhelimen näytöltä. Tarkastus tehdään aina tarkastajan omalla laitteella, mikä varmistaa tietojen aitouden ja ajantasaisuuden.

Todistusten tarkastaminen edellyttää rekisteröitymistä Traficomin ylläpitämään luottavien osapuolten rekisteriin.

Lähdemobiili.fi
Sanna Virtanen

"Olen tietoturva-asiantuntija ja seuraan kyberturvallisuuden trendejä. Diginissä jaan vinkkejä ja uutisia, joilla pysyt turvassa digitaalisessa maailmassa."

Jätä kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Ole ensimmäinen.