Suomen henkistä puolustusta on vahvistettava nopeasti

Suomen on vahvistettava henkistä puolustustaan, sillä tekoäly ja informaatiovaikuttaminen tekevät ihmisten mielistä yhä tärkeämmän turvallisuuden taistelukentän.

Suomen turvallisuutta on totuttu arvioimaan puolustuskyvyn, rajaturvallisuuden, huoltovarmuuden ja kriittisen infrastruktuurin näkökulmasta. Niitä kaikkia on vahvistettava määrätietoisesti, mutta tulevien vuosien turvallisuudessa on kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota myös siihen, mitä ihmisten mielissä tapahtuu.

Informaatiovaikuttamisesta on tulossa yhä keskeisempi osa valtioiden välistä kamppailua. Tavoitteena ei välttämättä ole saada suomalaisia uskomaan yhtä suurta valhetta, vaan heikentää luottamusta, lisätä epävarmuutta, kärjistää vastakkainasettelua ja horjuttaa yhteiskunnan päätöksenteko- ja toimintakykyä.

Tekoäly tekee vaikuttamisesta aiempaa nopeampaa, halvempaa ja vaikeammin tunnistettavaa. Väärennettyjä kuvia, ääntä ja videoita voidaan tuottaa valtavia määriä sekä kohdentaa eri tavoin eri ihmisryhmille. Sosiaalisen median algoritmit suosivat usein voimakkaita tunteita herättäviä sisältöjä, joten tunteet ovat myös tulevaisuuden informaatiovaikuttamisen keskeinen taistelukenttä.

Psykologinen turvallisuus ja henkinen kriisinkestävyys eivät ole turvallisuuspolitiikan pehmeää reunaa, vaan osa kansallista puolustuskykyä. Yhteiskunta voi olla teknisesti toimintakykyinen mutta henkisesti horjutettu, jos ihmiset eivät enää tiedä, mihin luottaa, yhteinen tilannekuva hajoaa ja epävarmuus alkaa ohjata käyttäytymistä.

Suomella on vahvuuksia, joista kannattaa pitää kiinni. Luottamus, koulutus, vapaa media, toimivat instituutiot, maanpuolustustahto ja suomalainen kokonaisturvallisuuden malli muodostavat vahvan perustan. Juuri siksi niitä voidaan myös pyrkiä horjuttamaan. Luottamus on kansallinen turvallisuusvara, eikä sitä pidä pitää itsestäänselvyytenä.

Henkinen kriisinkestävyys rakennetaan jo ennen kriisiä kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, järjestöissä ja yhteisöissä. Se perustuu medialukutaitoon, sivistykseen, yhteisöllisyyteen ja kykyyn sietää epävarmuutta. Myös uni, liikunta, läheiset ihmiset ja tavallisen arjen jatkuvuus ovat turvallisuustekijöitä, sillä kriisissä yhteiskunnan toimintakyky riippuu ihmisten toimintakyvystä.

Poliittisella johtajuudella on tässä erityinen vastuu. Epävarmuuden keskellä ihmisille on kerrottava rehellisesti, mitä tiedetään, mitä ei tiedetä ja mitä tilanteessa tehdään. Johtajuuden tehtävä ei ole luvata, ettei mitään pahaa tapahdu, vaan vahvistaa luottamusta siihen, että Suomi on valmistautunut ja vaikeistakin tilanteista selvitään.

Suomen on vahvistettava henkistä puolustustaan yhtä suunnitelmallisesti kuin muuta varautumistaan. Tarvitaan vahvempaa strategista viestintäkykyä, parempaa kykyä tunnistaa informaatiovaikuttamista, vahvaa medialukutaitoa sekä viranomaisten, median, yritysten, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyötä. Luotettavan tiedon on tavoitettava suomalaiset nopeasti myös häiriötilanteissa.

Vahva Suomi rakentuu uskottavasta puolustuksesta, turvallisista rajoista, kestävästä taloudesta, vahvasta huoltovarmuudesta ja teknologisesta osaamisesta. Niiden rinnalle tarvitaan kansakunta, joka säilyttää toimintakykynsä myös silloin, kun sitä yritetään horjuttaa.

Suomen turvallisuuden seuraava kehitysaskel on ymmärtää aiempaa vahvemmin, että turvallisuus ratkaistaan myös ihmisten mielissä. Henkisesti vahvaa kansakuntaa on vaikea horjuttaa, sillä se tunnistaa vaikuttamisen, kestää epävarmuutta eikä menetä luottamustaan ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla.

Turvallisuuspolitiikassa Suomen on oltava mieluummin askeleen edellä kuin jäljessä. Vahva puolustus suojaa Suomea ulkoa, kun taas vahva henkinen kriisinkestävyys pitää maan koossa sisältä. Molempia tarvitaan, jotta Suomi säilyy turvallisena, toimintakykyisenä ja yhtenäisenä myös vaikeina aikoina.