Artikkeli

Budbee avasi ensimmäisen Store-pisteensä Helsingissä

Budbee avasi ensimmäisen Budbee Store -toimipisteensä Suomessa Helsingin Ullanlinnaan. Pietarinkadun pisteessä on noin 330 lokeroa, ja se on avoinna päivittäin kello 6–23.

Budbee avasi ensimmäisen Store-pisteensä Helsingissä
Lukuaika: 2 Minuuttia
Seuraa Googlessa

Instabee Groupiin kuuluva Budbee on avannut ensimmäisen Budbee Store -toimipisteensä Suomessa. Helsingin Ullanlinnassa sijaitsevassa pisteessä on noin 330 pakettiautomaattia, ja se on yhtiön tähän asti suurin pakettiautomaattikokonaisuus Suomessa.

Budbee Store sijaitsee katutasossa osoitteessa Pietarinkatu 13. Toimipiste on avoinna päivittäin kello 6–23. Sisään pääsee henkilökohtaisella ovikoodilla, jonka asiakas saa Budbee-sovelluksesta tai tekstiviestillä.

Vuonna 2016 perustettu Budbee aloitti Suomen markkinoilla vuonna 2018. Yhtiö tarjoaa verkkokaupoille kotiinkuljetuksia ja toimituksia pakettiautomaatteihin.

Budbee arvioi pakettimääränsä kasvavan Suomessa noin 40 prosenttia vuonna 2026 edellisvuoteen verrattuna. Kasvun odotetaan vauhdittavan yhtiön investointeja jakeluverkostoon, jonka kapasiteettia Budbee pyrkii kasvattamaan ja pakettien noutoa helpottamaan.

”Suomi on Instabee Groupille tärkeä kasvumarkkina, ja joustaville ja vaivattomille toimitusvaihtoehdoille on vahvaa kysyntää. Ensimmäisen Budbee Store -toimipisteemme avaaminen Helsingissä on innostava askel verkostomme laajentamisessa ja palvelujemme tuomisessa lähemmäs asiakkaita, erityisesti alueilla, joilla tilaa on rajallisesti”, sanoo Instabee Groupin Suomen maajohtaja Oscar Nilsson.

Nilssonin mukaan sijainti on keskeinen tekijä, kun yhtiö pyrkii tekemään verkko-ostamisesta sujuvaa. Hän kertoo Budbeen sitoutuvan toimittamaan paketit asiakkaan valitsemaan pakettiautomaattiin ilman, että ne ohjataan toiseen automaattiin tai noutopisteeseen.

Tiheästi asutuilla kaupunkialueilla sopivien paikkojen löytäminen pakettiautomaateille voi olla haastavaa. Budbee Store -konseptissa suuri määrä lokeroita keskitetään yhteen pakettien noutoon suunniteltuun toimipisteeseen sen sijaan, että automaatteja sijoitettaisiin pelkästään ruokakauppoihin, kauppakeskuksiin tai muihin liiketiloihin.

Budbee Store -palvelupisteitä on avattu aiemmin Ruotsissa. Konsepti on osa Instabee-konsernin pitkän aikavälin strategiaa logistiikan kehittämiseksi.

Lähdemobiili.fi
Laura Niemi

"Olen digitaalisen markkinoinnin asiantuntija ja intohimoinen data-analytiikan seuraaja. Kirjoitan Diginissä siitä, miten teknologia vaikuttaa liiketoimintaan ja yhteiskuntaan."

Jätä kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Ole ensimmäinen.