Rakenteilla olevat datakeskukset ovat vauhdittaneet sähköalan tukkukauppaa Suomessa toimitilarakentamisen kasvun myötä. Vuoden kolmannella neljänneksellä myynnin arvo oli noin 344 miljoonaa euroa, ja alan myynti kasvoi 12 kuukauden aikana lähes seitsemän prosenttia.

Toimitilarakentaminen, johon datakeskukset lukeutuvat, vetää alaa kasvuun, arvioi Sähköteknisen kaupan liiton toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen.

Datakeskusten rakennusbuumin vaikutukset ulottuvat myös muille toimialoille. Rakentajien tilanne on kohentunut, ja lämpöpumppujen, sähköurakoinnin, teollisuusnostinten, akustojen sekä virranhallintateknologian kysyntä on kasvanut merkittävästi.

Datakeskusten kasvua voi verrata esimerkiksi Suomen metsäteollisuuteen, joka kasvoi vuosikymmenten ajan ja synnytti ympärilleen laajaa konepajateollisuutta.

”Nyt datakeskusten ympärillä on yrityksiä, joiden kasvuluvut ovat kymmenissä, joidenkin kohdalla jopa sadoissa prosenteissa”, Suomen datakeskusteollisuuden toiminnanjohtaja Antti Poikola arvioi.

Sähköteknisen kaupan liiton ja datakeskusteollisuuden jäsenistöön kuuluu myös suunnittelu- ja konsultointiyrityksiä. Ne palkkaavat jatkuvasti lisää työntekijöitä.